Avainsanat

,

Kontakteja ja keppejä Pilan kanssa. Tapa harjoitteli namiautomaattia, paikoillaan pysymistä ja leikkimistä.

Tapa pelkää namiautomaatin ääntä. Nyt ollaan edetty sen verran, että automaatin voi aukaista metrin päästä ja Tapa uskaltaa äänestä huolimatta mennä ottamaan namin. Treenattiin samalla paikoillaan pysymistä. Otettiin lelulla leikkimistäkin. Ensin lämmitetyssä kopissa ja kun Tapa siellä toi lelun takaisin, uskaltauduin kentän puolella ja sielläkin lelu tuotiin revittäväksi. Jee! 🙂 Tapan treenit olivat hyvät.

Pilan kanssa väännettiinkin sitten peistä. Tartteeko kontaktille pysähtyä jos edessä on palkka? Tartteeko kepit pujotella loppuun? Voiko roikkua hihassa? Voiko hyppiä päin naamaa ja lähes tainnuttaa ohjaajan? Pilan kanssa ei voi tehdä mitään puolihuolimattomasti. Pitäisi olla tarkka suunnitelma ja koiran tulisi olla hallinnassa koko ajan.

Oltiin aika rajoilla, että mulla ois palanut käämit. Suurin osa ajasta meni siihen, että Pila sinkoili milloin mihinkin suuntaan ja suoritti omatoimisesti esteitä. Ja sen jälkeen kävi palkkaamassa itsensä vetämällä mua hihasta. Silloin kun tehtiin suurinpiirtein yhdessä niin karkaili kontaktilta eikä pujotellut loppuun asti. Suuren kääntämisen ja vääntämisen jälkeen saatiin lopulta myös oikein tehtyjä pätkiä.

Opettavainen treeni. Ei ikinä enää ilman selkeää suunnitelmaa! Ei Pilan kanssa. Sen kanssa ei vaan mennä tekeen kontakteja vaan nekin treenit on mietittävä etukäteen. Pila on mahtava. Todella. Se kesti hirveän määrän toistoja. Se tosin teki myös miljoona kertaa väärin ennen kuin kytki aivot päälle. Mutta teki lopulta oikein ja keskittyneesti. Vauhti ei missään vaiheessa loppunut.

Mainokset