Avainsanat

, , ,

Toni veti tekniikkatreenit, johon osallistuin Amandan kanssa.

Ekalla pätkällä tehtiin sylivekkejä esteille 2, 3, 5 ja 7.
ratapiirros
Oikealla kädellä ohjaaminen oli mullevaikeampaa eli esteitä 5 ja 7. Saattelin kädellä aika pitkälle. Näitä voisi treenata vielä lisää, ettei tarvisi saattaa kädellä niin kauaa ja pääsisi irtoamaan itse nopeammin. Ama teki yllättävän hyvin.

Toisella pätkällä harjoiteltiin pakkovalsseja esteille 2, 4 ja 8.
ratapiirros
Vähän aikaisemmin saisi tehdä merkkauksen ja lähteä ohjaamaan hyppyä. Tokan esteen pakkovalssi oli hyvä, mutta vauhdissa en meinannut tehdä merkkausta ajoissa.
(Valssi jonka tein väliin 6-7 oli kauhee. )
Amanda oli hieno ja innokas 🙂

Kuje oli SannaL:n treeneissä
ratapiirros
Ekaksi ohjasin väärään putkenpäähän kun olin myöhässä ja osoitin suoraa sinne. Kuje pysähtyi hyvin kontaktille, jonka edessä oli namialusta. Joka kerta! Ja kuunteli vapautusta. Kepeillä oli paljon ongelmia, joten hiottiin niitä. Kuje ei meinannut pujotella loppuun kun otin sivuetäisyyttä. Pakkovalssi esteelle 10 oli jännittävä, mutta toimi hyvin ja lähdin mielestäni ajoissa. Tehtiin ainakin yksi hyvä nolla rata. 🙂 Ihana Kuiskis.

Mainokset