Avainsanat

Kisat Hyvinkäällä. Hyppyradalla ja ensimmäisellä agiradalla tuomarina Heidi Viitaniemi, tulokset molemmilta HYL. Viimeinen agirata Anne Saviojan tulos -10.08, sijoitus 1.

Ensimmäisellä radalla myöhästyin rataantutustumisesta. En tajunnut että minit ja medit menivät sen yhtä aikaa. Sain kuitenkin kävellä radan kerran läpi ja startata viimeisenä.

ratapiirros
Kuva sinnepäin, valkoiset virallinen rata, mustat Pilan versio

Ennakoiva valssi epäonnistui alussa ja Pila valui muurille asti. Hirveellä kiireellä juoksin tekemään toisen putken jälkeen persjättöä, en varmaan ohjannut pituutta kiljuin vaan putkeen, mutta Pila luki hyvin rataa ja silti ehdin tekemään persjätön, se oli vaan aika surkea ja rima kolisi alas. Hirveällä paniikilla heitin 8 hypylle ja tein surkeita valsseja. Pila rymisti ja valui sinne tänne. Putkella sain rytmistä vähän kiinni, mutta renkaalla kun yritin ottaa sen haltuun, niin tulin kääntäneeksi rintamasuunnan kohti mustaa putkea ja sinnehän Pila irtos. Kepit meni hyvin. Jes! Ja lopussa ei ollut ongelmia. Pila oli aika mieletön. Meille ei edes tullut pahoja takkuamisia, missään vaiheessa en joutunut stoppaamaan vaan kokoajan edettiin.

ratapiirros
Toisella radalla yritin tehdä kakkoshypylle niistoa, mutta Pila oli lähdössä noussut ja häkeltyneenä sössin sen. Piu kiersi väärälle puolelle ja tunkemalla tunki itsensä mun läpi hypylle. Minkäs teet. Heitin siitä putkeen. Puomi oli huono 😦 Jäi ylös eikä tullut pienillä vinkeillä edes alas. Kun lopulta tuli oikeaan asentoon vapautti itsensä kehulla ja mä annoin silti jatkaa matkaa. Tosi hienon persjätön tein ennen muuria ja Pila meni taas kepit hyvin. A oli super ja radan loppu hyvä. Keinulle jätin yksikseen ja kutsuin maalista.

Viimeinen rata oli päivän paras. Puomin jämähdys ongelman vuoksi päätin että jätän Pilan nököttään kontaktille ja mennä suoraan maaliin kutsumaan se. Ajattelin, että se on paras tapa saada loppuun hyvä kontakti. Paketti pysyi hyvin kasassa. Tästä on kivasti videokin 🙂


( http://www.youtube.com/watch?v=ytoI__hglys )

Mainokset