Avainsanat

,

Joulukuu aloitettiin Tanjan kanssa treenatessa. Mulla oli aivan erilainen suunnitelma kun lähdettiin Takkulaan, mutta paikan päällä oli jo radan tynkää, joten suunnitelmat muuttui. Tuli kuitenkin tehtyä niitä Tapsun tarvitsemia keppejä.

kuva

Melkein tehtiin nollana Pilan kanssa, mutta aina yritys kaatui johonkin. Ja koska se on vielä toipuilemassa, niin hirveästi ei hinkattu. Se kyllä lopussa pomppi iloisesti maksihyppyjä kun keräsin numeroita pois, ettei se omasta mielestään ole hiukkaakaan kipeä. Ja olipa ihanaa sen kanssa mennä. Aksa tuntui niin kivalta ja helpolta.

Tapa aloitti juoksemalla ekojen hyppyjen ohi. Huoh, se ei olekaan hetkeen tehnyt tuota. Se kyllä numeroita kerätessä tarjosi jopa maksikokoisia hyppyjä. Me ollaan treenattu hypyn tarjoamista ja ohituksen jälkeen tein niitä pari ennen kuin aloitettiin uudelleen. Kepeillä Tapa oli yllättävän pätevä. Kuusi keppiä meni hyvin, kahdentoista kanssa oli välillä maltti vaikeuksia. Tapa ei mennyt kuin esteelle nro.18, ja aika pienissä pätkissä. Saatiin oikein hienoja onnistumisia. Yhä vaan saa jatkaa hypyn tarjoamista. Osui muuten puomin ylösmenoon tällä kertaa hyvin.

Mainokset